perjantai 29. tammikuuta 2016

Mitä elämä on mulle antanut?

Juttelin tuossa yhden ystäväni kanssa, aloin imuroimaan ja nyt istun tässä kirjoittamassa villasukat jalassa. Jotkut teistä ehkä ymmärtää miksi mainitsin imuroinnin ja villasukat, hauska sattuma ;) Joillekin noi kaks asiaa kuulemma on sellasia asioita, jotka saa ajatukset virtaamaan. I feel you <3

Ystävä jonka kanssa juttelin, on mun työkaveri, tiimikaveri, treenikaveri, todella hyvä ystävä ja kilpailija. Jep, kuulostaa ehkä hassulta, mutta niin se menee täällä pelottavassa verkostomarkkinoinnin maailmassa. Saattaa käydä niin, että sun kilpailijasta tuleekin sun paras kaveri. Tai parhaasta kaverista tulee sun kilpailija. Sekin on mahdollista, en tosin ole sellaista kokenut enkä usko että niin tulisi käymään mun kohdalla. Selvennä kohta, että miksi näin uskon.

Kuitenkin, jäin pohtimaan kaikkea mitä puhuttiin ja muitakin juttuja jotka on ollut nyt viime päivinä pinnalla.

VER-KOS-TO-MARK-KI-NOIN-TI

Todella pelottava asia. Mielipiteitä herättävä asia. Todella vahvoja mielipiteitä herättävä asia.

Mahdollisuuksia antava asia. Todella suuria mahdollisuuksia antava asian.

Miksi se sitten pelottaa? Mä en itse ihan varsinaisesti osaa edes sanoa, että miksi se aiheutti mulle kylmiä väreitä jokunen vuosi sitten. Ehkä suomessa on joskus ollut pinnalla joku pyramidihuijaus johon liittyy myös verkostomarkkinointi? En tiedä, mua ei kiinnostanut edes. Mä vaan välttelin sitä asiaa, koska kaikki muutkin teki niin.. Go with the flow vai miten se meni?

Kuitenkin nyt, vuonna 2016 kun istun tässä kotona koneen ääressä, voin sanoa että se on antanut mulle mun elämän, jota olen koko elämäni ajan etsinyt. Nyt kerronkin, että miksi mä olen sitä mieltä.

Elämäntapa.

"Joskus aikoinaan mut pyydettiin mukaan yhteen toiseen verkostomarkkinointi juttuun mukaan. Olin ja kävin niiden tilaisuuksissa, mutta tuli sellanen olo, että apua. Ihan kun olisin astunut jonkun lahkon illanistujaisiin. Mulla oli epämiellyttävä olo enkä oikein tiennyt miten päin olisin. Esitin ehkä vähän kiinnostunutta, mutta ikinä en kenellekään kertonut että olis sellaisessa ollut. Siellä puhuttiin siitä, että toi pitää olla sun elämäntapa. Ei voi olla muuta. Se vähän särähti korvaan, onhan mulla kuitenkin muutakin..

No, onhan meillä PM:lläkin nämä tapahtumat. Yhteiset tapahtumat missä oksennetaan sateenkaaria ja kaikki on niin siistii. Tollasia kommentteja toisinaan kuulen ja kyllähän sitä saa itse kukin pitää välillä hatusta kiinni kun meno yltyy melko villiksi. Kuitenkin, siellä mä voin olla ihan vaan mä. Voin olla hiljaa taustalla ja silti mut hyväksytään. Ainakin musta tuntuu siltä. Mun ei ole pakko oksentaa sateenkaaria, mutta joskus musta oikeesti tuntuu siltä et tää on vaan niin siistii! Mietin noissa tapahtumissa usein, että missä muussa duunissa on tollanen yhteishenki? Missä muussa duunissa sun jokaista pientäkin saavutusta fiilistellään ihan kympillä? Ja ei, et voi snoa että tottakai tuolla tehdään niin, että sulle saadaa olo että oot tärkee ja tekisit lisää rahaa sun pomolle. Eiks se abaut sama tavoite ole missä tahansa firmassa, sillä erolla, että vm:ssä sua kiitetään ja normi firmassa sut unohdetaan.

-Edelleen korostan, että mun kirjoitus on kärjistettyä. Älä vedä hernetä nenään vaikka mä vähän ravistelenkin :) -

No joka tapauksessa, tää yritys jolle mä teen työtäni, on jollekin enemmän elämäntapa ja jollekin vähemmän. Mulla suhde menee aika fifti-siksti. Alussa ajattelin, että tästä ei todellakaan tule mun elämäntapa ja asia joka on kaikessa mukana. Tästä tulee vaan mun työ.

Nyt olen ehkä hiukan erimieltä. Hyvinvointi, hyvä olo, unelmat, itseensä uskominen, positiivisuus, kannustaminen ja energisyys. Jos noi on mun työtä niin ne on myös mun elämäntapaa nykyään. Mutta ei, ei se että mä vaan myyn myyn myyn, suosittelen, suosittelen, suosittelen ja suosittelen sekä käännän kaikki keskustelut fitskuihin ole mun elämäntapaa. Tottakai ne liittyy paljon kaikkeen, mutta ei niin että mulla ei olis muuta. Mä käyn ihan normaalisti salilla, ruokakaupassa, anoppilassa, lomalla, vanhempainilloissa ja lenkillä ilman että myyn ja suosittelen. Teen ruokaa, pesen pyykkiä, imuroin, katon telkkaria ja selaan facebookia ilman että fitskut on kokoajan mielessä. Nään mun tiimikavereitakin toisinaan ihan ilman että puhun sanaakaan fitskuista."

Kilpailu.

"Suomessa on jo jonkun verran ihmisiä, joiden polku on johtanut vm:n pariin. On niitä jotka tekee samaa kun mä, samassa yrityksessä kuin mä ja on niitä jotka tekee jossain ihan muussa firmassa samaa kuin mä. Onko ne sitten mun kilpailijoita? Ei. Ne on mun työkavereita, tiimikavereita ja kollegoja (vai kollegoita?)

Mutta mikä eroaa tässä normaaliin työpaikkaan ja työkavereihin on se, että mä voin vapaasti valita kenen kanssa teen enemmän ja kenen kanssa vähemmän. Joidenkin kanssa kemiat osuu tosi kohdilleen ja joidenkin kanssa välttämättä ei. Normaalissa työpaikassa sä teet töitä just sen duden kanssa joka siinä sattuu olemaan, eikä sitä voi kyseenalaistaa. Verkostomarkkinoinnissa me ollaan kaikki ihan oman itsemme herroja ja voidaan kerätä siihen omaan tiimiin niitä kenen kanssa kemiat natsaa tai napata siitä naapuritiimistä se kenen kanssa kemiat natsaa ja kehitellä kaikkea yhdessä. Oon aika varma, että vaikka mun tiimissä on paljon sellasia, jotka on ajautunut mukaan ihan jotain muuta tietä, eikä mun tiimi koostu vaan niistä jotka on aina ollut mun elämässä, niin silti ne jotka on mun tiimiin tullut, on tullut siihen tarkoituksella. Meillä on hyvä porukka ihan erilaisista taustoista, mutta silti meillä on joku mikä meitä yhdistää.

Halu auttaa muita. Rohkeus heittäytyä johonkin uuteen ja erilaiseen. Usko siihen, että vm on mahdollisuus, ei uhka.

Kaikessa ei tarvitse aina olla kilpailemassa. Toisen menestyminen ei ole sulta pois. Tai no, ehkä joo on jossakin tilanteessa, mutta ei verkostomarkkinoinnissa. Kaikki tekee parhaansa, kaikki saa tehdä asiat niin kuin itse osaa ja näkee parhaaksi tavaksi ja kuitenkin ainakin mulla on aina sisimpänä ajatuksensa se, että haluan että muutkin voi voida paremmin. Ihan sama onko se mun tiimissä, vai sun tiimissä, kunhan se saa mahdollisuuden."

Hyvinvointi.

"Mä olen aina ollut luonteeltani aika laiska. Tykännyt mennä sieltä mistä aita on matalin ja kulkenut sitä tietä joka on ollut tuttu ja turvallinen. Mä olen aina ollut huono nukkumaan. Mulla on aina ollut tosi ärsyttävä vatsa. Kipeä ja turvonnut. Mä olen itkenyt, kun mun päätä on särkenyt päivittäin. Mun kynnet on ollut kuin kasa ohutta paperia. Iho kuiva ja hilseilevä. Mun mieli on ollut tosi ailahteleva ja olen kärsinyt masennuksesta. Asiat on tuntunut tosi vaikeilta ja ahdistavilta. Jatkanko listaa vielä? Ehkä mun ei tartte, tiedätte ehkä mistä puhun. Tiedätte, koska ehkä itsekin olette kokenut samaa? Tai ainakin olette nähnyt jonkun, joka ei voi hyvin? Jota väsyttää aina tai särkee päätä jatkuvasti?

Take care of your body it's the only place you have to live.

Toi lause ei merkinnyt mulle ennen yhtään mitään. Nykyään se on mun mielessä joka päivä. Sekä itseni kautta, mutta myös asiakkaideni kautta. Tiedättekö, ei ole parempaa tunnetta kuin se, että kuulet kuinka jollakin on sinun ansioista parempi olla itsensä kannsa. Oli se sitten henkisesti tai fyysisesti tapahtunut muutos, aina yhtä huikea tunne. Mun työllä on merkitys. Mulla on merkitys. Tätä mä olen odottanut. Mulle merkitsee ihan äärettömän paljon se, että koen olevani hyödyksi. Ja mä voin olla hyödyksi, koska voin itse hyvin. Mä olen saanut itseni kuntoon, miksi en antaisi samaa mahdollisuutta myös muille?"

Ystävyys.

"Mulla ei ole koskaan ollut kauheasti kavereita, oon vähän sellanen erakko ja viihdyn mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Nuorena mulla oli aina se yksi tai ehkä kaksi parasta ystävää ja loput oli kavereita. Näiden parhaiden kanssa vietin aikaa lähes pakonomaisesti. Halusin olla vain ja ainoastaan niiden kanssa ja jos niillä sattuikin olemaan jotain muuta niin mökötin sitten yksin. Vähän kärjistettyä, mutta abaut kuitenkin ihan paikkaansa pitää tuokin asia. En osannut olla porukassa, ilman että joku siitä oli ns "mun" kanssa. Kun nyt luen tota kirjoittamaani, kertoo se aikalailla suoraan sen, että itsetunto oli ihan nollassa.

Tänään mun elämässä on aika paljon enemmän ihmisiä. Ja mä viihdyn niiden kanssa! Ensin tossa imuroidessa mietin, että en mä voi sanoa että verkostomarkkinointi on tuonut mulle uusia kavereita, koska eihän se oo. Nää kaikkihan on mun kavereita, kunnes tajusin että ei ne aina oo ollut. Ne tyypit, kenen kanssa eniten tätä teen, on ollut ihan tuntemattomia mulle vielä pari vuotta sitten. Ja nyt mä en edes tajua, että ne ei ookkaan ollut mun elämässä aina. Ja kyllä, myös ns normaalissa työpaikassa sä voit ystävystyä sun työkavereiden kanssa, mutta silti väitän että se on aika harvinaista. Voin olla väärässäkin, mutta puhun vain omista kokemuksistani.

Ympäristö.

"Julkinen paine on aika kova. Se voi musertaa sut ihan kokonaan. Mietitään esimerkiksi koulumaailmaa. Väitän, että aika moni nuori alkaa polttamaan tupakkaa, koska muutkin tekee niin. Se on cool. On pakko sulautua joukkoon että on jotain. Jos sä teet eri tavalla, sua saatetaan syrjiä ja kiusata. Koulumaailma on sellanen maailma, joka aika pitkälti määrittää sen millanen sä olet. Ja millanen sä saat olla. Millon sä oot hyväksytty ja millon nolo. Taas se sama, go with the flow niin kaikki on hyvin.

Vähä sama juttu se on ihan aikuisenakin. Tee jotain eritavalla, massasta poiketen niin takaan että saat kyllä kuulla siitä. Lähdeppä mukaan verkostomarkkinointiin, niin sä olet hullu, tyhmä, vietävissä oleva aivoton aasi. Sua varotetaan ja sulle nauretaan. Sua pelotellaan ja kerrotaan kauhukuvia. Been there, done that. Kaikkea olen kuullut ja monet naurut saanu naamaani. Mä olisin voinut antaa sen vaikuttaa muhun. Olisin voinut jättää leikin kesken ja palata sinne päiväkotiin töihin, josta mä en nauttinut, mutta ei kukaan ainakaan haukkunut. Päin vastoin, sillonhan mä olin kunnon kansalainen kun tein oikeita töitä. Mutta ensimmäisen kerran elämässä mä päätin tehdä toisin. Päätin tehdä niin kuin mun sydän sanoi. Päätin kuunnella itseäni ja uskoa itseeni. Monta kertaa on ollut usko koetuksella ja olen meinannut heittää hanskat tiskiin. Mutta kuitenkin mä olen nyt tässä, selkä suorana voin sanoa ylpeänä, että joo, mä teen verkostomarkkinointia ja olen siitä hemmetin ylpeä."

Raha.

"Mä olen aina haaveillut paljon. Mulla on ollut tosi isoja unelmia. Tiedättekö sellasia, että voi kun voisin joskus mennä kauppaan ja ostaa sieltä just sitä mitä haluan, eikä sitä mikä on halvinta. Tai että voisin joskus ostaa heräteostoksena paidan, joka on tosi hieno. Tai että voisin ostaa lapsille ne legot mitä ne vinkuu kaupassa, mutta mitkä maksaa liikaa. Entä se, että vois joskus lähteä reissuun ihan vaan siks kun huvittaa.. No okei, bemarikin on haaveissa ja unelmissa ollut aina ;) Sulle ehkä pieniä haaveita, tai ehkä jopa jokapäiviäisiä itsestäänselvyyksiä, mutta mulle ei ollut. Päiväkodissa ilman koulutusta sijaisena ei ole palkka ihan hirveen iso. Ei ollut kampaajanakaan. Eikä ruokakaupassa, eikä eteispalvelussa eikä aulapalvelussakaan. Perus pieni palkka, jolla just ja just pärjäs. Mä en vaan ole koskaan nähnyt itseäni istumassa koulun penkillä montaa vuotta, opiskelemassa jotain jotta voisin saada ison palkan. Mä olen nähnyt, että mun kuuluu löytää työ josta mä nautin, josta mä saan rahaa sen verran että voin toteuttaa mun unelmia ja jossa saan auttaa muita.

I found it. 

Mä löysin mun tien. Löysin sen jutun, jolla mun unelmat toteutuu. Nykyään mä voin käydä kaupassa tai tankata auton myös loppukuusta ennen kun uusi palkka tulee. Mä voin ostaa ekstemporee jonkun jutun, mitä en  pari vuotta sitten olisi voinut kuvitellakaan ostavani. Mä voin maksaa mun laskut, ilman että kyyneleet on silmissä ja mietin millä saan ostettua ruokaa. Mä voin tarjota mun kaverille lounaan, ilman että esitän että mulla muka on varaa. Mä voin vihdoin hengittää ihan koko kuukauden, koska kyllähän se on fakta, että jos tili on ihan kuiva niin hengittäminen on helvetin hankalaa.

Kun uskalsin lähteä mukaan vm maailmaan, sain samalla mahdollisuuden auttaa muita myös taloudellisesti. Kelaa, että sä voisit antaa jollekin mahdollisuuden siihen, että sen taloudellinen tilanne helpottaa!! Eipä olisi mun kohdalla tullut kuulonkaan moinen missään mun entisessä työpaikassa. Ei edes sillon, kun mulla oli oma kampaamo. Nyt mä saan antaa sen mahdollisuuden niille, jotka uskaltaa olla niin kuin mä ja mun tiimikaverit ja kollegat. Niille, jotka uskaltaa ottaa ne laput silmiltä ja antaa mahdollisuuden. Jos mä pystyin siihen, säkin pystyt siihen."
















2 kommenttia:

  1. Mä vielä vuosi sitten olin samaa mieltä, pyramidihuijauksia ja niinpoispäin. Sitten alussa kaiken kukkuraksi mokasin todella isosti, mutta siinä vaiheessa kun mulle annettiin anteeksi se, ymmärsin, että valtaosa näistä ihmisistä on huippuja. Niillä on jotain mitä mä haluan, enkä ymmärtänyt mitä. Pikkuhiljaa kun pääsin sisälle juttuun, ymmärsin, vaikken vieläkään varmasti ihan täysin. Parasta tässä on että jokainen tekee sen verran kuin haluaa, joillekkin päätyö, toisille lisätulo, joillekkin jotain muuta..! Tulipa ymmärrettävästi kirjoitettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toi on niin parasta kun saa itse päättää millä vauhdilla sitä eteenpäin puskee menemään ja minkä verran haluaa panostaa :)

      Poista

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: